MIKROVERKOILLA SÄÄVARMUUTTA HAJA-ASUTUSALUEIDEN SÄHKÖNJAKELUUN

Jakeluverkkoyhtiöillä on velvoite parantaa ja ylläpitää sähkönjakelun säävarmuus asiakkaille riittävällä tasolla. Nykylainsäädännön ja verkkoyhtiöiden valvontamallin kannustamana jakeluverkkoyhtiöt hoitavat tämän pääasiassa maakaapeloimalla verkkoa. EL-TRAN -konsortion uudessa analyysissä maakaapeloinnin vaihtoehdoksi tarjotaan mikroverkkoa. ”Mikroverkko voisi olla maakaapelointia kokonaistaloudellisempi ratkaisu haja-asutusalueella. Tämä kuitenkin edellyttää, että sähkön toimituksen turvaamiseksi teknologisesti mahdollisia ja toteutuskelpoisia investointeja, sekä niiden kustannuksia tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena”,…

SUOMALAISTEN ASENTEET TUKEVAT KYSYNTÄJOUSTON KEHITTÄMISTÄ

EL-TRAN-hankkeen kyselyn mukaan kolme viidesosaa suomalaisista on kiinnostunut kokeilemaan uusia sähkönkäyttöön liittyvä ratkaisuja. Selvästi suosituin keino oman energialaskun pienentämiseksi on vanhojen sähkölaitteiden korvaaminen uusilla laitteilla. Toiseksi suosituin toimenpide on oman sähkönkulutuksen vähentäminen silloin, kun sähkönkulutus on valtakunnallisesti huipussaan, mikä luo edellytyksiä kysyntäjoustojen kehittämiselle. Peräti seitsemän kymmenestä suomalaisesta olisi hyvin tai melko todennäköisesti valmis vähentämään sähkönkulutustaan…

PROFESSORI PERTTI JÄRVENTAUSTA ÄLYVERKKOTYÖRYHMÄN JÄSENEKSI

Professori Pertti Järventausta on nimetty jäseneksi työ- ja elinkeinoministeriön asettamaan älyverkkotyöryhmään. Järventausta on Tampereen teknillisen yliopiston sähkötekniikan prosessori ja EL-TRAN-konsortion varajohtaja. Työ- ja elinkeinoministeriö asettama työryhmä selvittää älyverkkojen mahdollisuuksia sähkömarkkinoille. Työryhmän tehtävänä on luoda yhtenäinen näkemys tulevaisuuden älyverkoista ja selvittää ja esittää konkreettisia toimia, joilla älyverkot voivat palvella asiakkaiden mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti sähkömarkkinoille ja edistää…

RASKAAN LIIKENTEEN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT KURIIN KOTIMAISELLA BIOKAASULLA

Suuri osa Suomen raskaasta tieliikenteestä voitaisiin siirtää kotimaisista raaka-aineista tuotetulla biokaasulla kulkevaksi. Kohdistamalla kaikki teknisesti ja taloudellisesti kerättävissä oleva raaka-aine liikennekäyttöön on kotimaisella biokaasulla mahdollista kattaa yli 40 % raskaan tieliikenteen energiankulutuksesta. Jo pienemmilläkin määrillä on mahdollista ylläpitää koko kotimainen kaupunkibussi- ja linja-autoliikenne. EL-TRAN-hankkeen tuore analyysi selvittää biokaasun potentiaalia. Raskas tieliikenne tuottaa vuosittain kolmasosan liikennesektorin…

TULEVAISUUDEN LIIKENNE JA LIIKENTEEN ENERGIARATKAISUT -SEMINAARI

Tampereen teknillisellä yliopistolla järjestetään maanantaina 26.9. klo 14.00–16.00 seminaari, jossa käsitellään tulevaisuuden liikennettä, liikenteen energiaratkaisuja ja automatisointia. Kansanedustaja Antero Vartia (vihr.) on yksi seminaarin alustajista. Seminaari on avoin kaikille ja se pidetään osoitteessa Kampusareena auditorio A223, Korkeakoulunkatu 7, Tampere. Seminaarin järjestävät Tampereen teknillisen yliopiston Energia ja ekotehokkuus profiilialue ja EL-TRAN-konsortio. Ohjelma: Tilaisuuden avaus, professori Pertti…

ASIANTUNTIJAT: SUOMEN ENERGIAJÄRJESTELMÄÄ UUDISTETTAVA ROHKEASTI PÄÄSTÖTAVOITTEIDEN EHDOILLA

EL-TRAN -konsortio selvitti, millaisia näkemyksiä suomalaisilla avaintoimijoilla on Suomen energiajärjestelmän kehittämisestä kuljettaessa kohti vuotta 2030. Vuosi 2030 on luonteva aikahorisontti, koska Suomen seuraava, vuonna 2017 julkaistava energia- ja ilmastostrategia ulottuu vuoteen 2030. Myös EU on asettanut Suomea koskevia 2030-tavoitteita. Tuloksista voidaan päätellä, että Suomen päästö- ja uusiutuvan energian lupauksia voidaan korottaa kunnianhimoisesti – ilman että…

OSA VOIMALAITOKSEN SAVUKAASUN HIUKKASISTA SYNTYY VASTA ILMAKEHÄSSÄ

Kivihiilivoimalaitoksen savukaasun hiukkasmäärä yllätti tutkijat vähäisyydellään. Samassa tutkimuksessa selvisi, että päästöjen pienimmät hiukkaset syntyvät vasta ilmakehässä. Kivihiilivoimalaitoksen ilmakehäpäästöjen laatu riippuu ratkaisevasti voimalaitoksen savukaasun puhdistuksesta, mutta myös ilmakehän prosesseilla on vaikutusta, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Kivihiilivoimalaitoksen ilmakehäpäästöjä sekä puupellettien ja kivihiilen yhteispolttoa tutkittiin laajassa hankkeessa, jossa yhdistettiin alan huippuosaamista sekä tieteellisestä että teollisesta näkökulmasta. Mukana olivat Tampereen…

UUSI VIDEO ESITTELEE PUHTAAN SÄHKÖN ÄLYVERKKOA YLEISTAJUISESTI

EL-TRAN-konsortio on julkaissut piirrosvideon, jossa selitetään Suomen siirtymää ilmastoneutraaliin sähköenergiajärjestelmään. Video havainnollistaa energiamurrosta yleistajuisesti. Videon päähenkilöä ahdistaa energiatuotannon hiilidioksidipäästöt ja siitä kautta kiihtyvä ilmastonmuutos. Videossa esitetään ratkaisuja, jotka edistävät yhteiskunnan sähköistymistä ja sähkön älyverkon rakentumista. Siinä havainnollistetaan myös tapoja, joilla suomalaiset voivat osallistua ilmastoneutraalin energiajärjestelmän toimintaan – esimerkiksi ryhtymällä aurinkosähkön pientuottajaksi tai vaihtamalla sähköautoon.  Tussitaikurit Oy:n kanssa yhteistyössä…

SUOMALAISET EIVÄT LÄMPENE SÄHKÖAUTOILLE – MITEN KIINNOSTUS SYTYTETÄÄN?

Valtioneuvosto valmistelee Suomen uutta energia- ja ilmastostrategiaa, jossa sähköautot ovat yksi keino vähentää henkilöautoliikenteen kasvihuonekaasupäästöjä. Sähköautojen määrän tulisi kasvaa merkittävästi tulevina vuosina, jotta tavoiteltuihin päästövähennyksiin päästäisiin. Liikenne- ja viestintäministeriön perusennusteen mukaan vuonna 2030 Suomessa olisi noin 120 000 sähköautoa. Tavoite on vielä kaukana. Vuoden 2016 syyskuussa Suomessa oli 774 täyssähköautoa ja 1933 ladattavaa hybridiautoa. Tällä hetkellä…

TAMPEREEN YLIOPISTON JOHTAJUUSSYMPOSIUMISSA KESKUSTELLAAN KESTÄVÄSTÄ ENERGIASTA JA HUOLTOVARMUUDESTA

EL-TRAN-konsortio on mukana järjestämässä paneelikeskustelun teemasta ’Kestävä energia ja huoltovarmuus?’ Paneeli pidetään 9.9.2020 (klo 12:45-14:00). Se on osa Johtajuussymposiumia, jota voi seurata suorana lähetyksenä. Keskustelun pohjana on EL-TRAN -konsortion visio, jossa tuulivoima nousee ydinvoiman ja vesivoiman kanssa Suomen energiantuotannon perusratkaisuksi pohjoismaisen ja laajemman eurooppalaisen sähkökaupan ohella. Samalla bioenergia säilyy osana energiantuotannon ratkaisua, mutta osin uudessa roolissa. Maantieliikenteessä siirrytään…