EL-TRAN ON JULKAISSUT TIEKARTAN ILMASTONEUTRAALIIN SÄHKÖENERGIAJÄRJESTELMÄÄN SIIRTYMISEKSI

Miten Suomesta saadaan ilmastoneutraali vuoteen 2035 mennessä? Miten saamme lisättyä uusiutuvan energian tuotantoa tarpeeksi? Millä keinoin pääsemme eroon liikenteen ja lämmityksen päästöistä? Entä millainen rooli kuluttajilla on tulevaisuuden sähköjärjestelmässä? EL-TRAN-konsortio kokosi yhteen vastauksia muun muassa näihin kysymyksiin. Konsortio tutki ilmastonmuutoksen takia välttämätöntä energiamurrosta yhdistäen insinööritieteellisiä, yhteiskuntatieteellisiä, oikeustieteellisiä sekä tulevaisuuden tutkimuksen näkökulmia. Tutkimustulosten pohjalta kirjoitettiin koko…

UUDET TUULIVOIMALAT TEHOKKAITA MYÖS HEIKOLLA TUULELLA – HYÖDYT VIISINKERTAISIA

Teknologian tutkimuskeskus VTT selvitti uuden tuulivoimateknologian mahdollisuuksia ja taloudellisia hyötyjä. Teknologia moninkertaistaa tuulienergian hyödyt ja mahdollistaa kilpailukykyisen tuulivoiman hyödyntämisen Suomessa. Tuulienergiaan investoidaan parhaillaan voimakkaasti, jolloin uuden ja kilpailukykyisen teknologian merkitys korostuu. Maailmanlaajuisesti tuulivoiman osuus on noin 4 % maailman sähkönkulutuksesta, ja Euroopassa vastaava osuus on jo yli 10 %. VTT selvitti Suomen maatuulivoimapotentiaalia ja vertasi eri…

VÄITÖS: PROSUMERIT OSANA ENERGIAJÄRJESTELMÄÄ VOIVAT EDISTÄÄ SIIRTYMISTÄ KOHTI HIILINEUTRAALIA YHTEISKUNTAA

Energiajärjestelmämme muuttuu vähitellen – tulevaisuudessa energian tuotannon tulisi perustua pääasiassa uusiutuviin energialähteisiin. Uudet teknologiat sekä lainsäädännön muutokset mahdollistavat myös kuluttajien osallistumisen energian tuotantoon, myyntiin ja varastointiin. Ilmastonmuutos ja kasvava energian kysyntä ajavat meidät etsimään uusia tapoja hallita energian tuotantoa, jakelua ja kulutusta. Kulutuspäässä älykkäät energiamittarit, seurantalaitteet ja -sovellukset sekä uusiutuvien energialähteiden teknologiat, kuten aurinkosähkö ja…

ENERGIAMURROKSEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET -WEBINAARIN (1.12.) OHJEMA ON JULKAISTU

Kolme strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa energiahanketta, EL-TRAN, BCDC Energia ja Smart Energy Transition, järjestävät kaikille avoimen ja maksuttoman webinaarin. Hankkeet ovat tutkineet energiamurrosta eri näkökulmista ja vahvistaneet tietoperustaa siirtymiselle vähäpäästöiseen energiajärjestelmään. Webinaarissa tutkijat, tiedon käyttäjät ja yleisö keskustelevat energiamurroksen haasteista ja mahdollisuuksista Suomessa. Webinaari järjestetään yhteistyössä Climate Leadership Coalitionin kanssa. Lämpimästi tervetuloa! Ilmoittaudu webinaariin Ohjelma 9.00–9.10 Webinaarin avaus Valtiovarainministeri Matti Vanhanen 9.10–9.20 Hankkeiden…

MITÄ SUOMI VOI OPPIA TANSKAN ENERGIAKÄÄNTEESTÄ? TO 17.12. KLO 14.45 PALACESSA

MITÄ SUOMI VOI OPPIA TANSKAN ENERGIAKÄÄNTEESTÄ? Professori BENJAMIN K. SOVACOOL (Aarhusin ja Sussexin yliopistot) puhuuaiheesta /The Nordic Energy Transition: What lessons for Finnish energyanalysts?/ Helsingissä torstaina 17.12. Klo 14.45 Ravintola Palacessa (Union-sali, Eteläranta 10) alkavantilaisuuden järjestää EL-TRAN -tutkimuskonsortio. EL-TRAN etsiiratkaisuja uusiin politiikkaongelmiin, jotka aiheutuvat siirtymisestäresurssitehokkaaseen ja ilmastoneutraaliin sähköenergiajärjestelmään –siirtymän alkuvaihe on Suomessa meneillään. EL-TRAN –…

UUSIEN PIENTALOJEN ENERGIANKULUTUS PIENENEE, MUTTA SÄHKÖTEHOVAIHTELUT JA -HUIPUT KASVAVAT – TUTKIMUS PERÄÄNKUULUTTAA RESURSSITEHOKKUUTTA

Pientaloilla on merkittävä rooli Suomen sähköenergian käytössä. Energiatehokkuussääntely on pienentänyt uusien pientalojen energiantarvetta, mutta tehovaihtelut ja sähkötehohuiput ovat jopa kasvaneet. Samaan aikaan siirtyminen päästöttömiin, mutta enemmän sääriippuviin tuotantomuotoihin on tuonut mukanaan tarpeen kysyntäjoustolle. Tämä edellyttää kulutuspään sähkön hetkittäisen energiakäytön eli tehoprofiilin tuntemisesta, mutta myös kulutuksen hallintaa ja ohjaamista. Tulevaisuudessa sähkötehon hallinnan merkitys korostuu, koska pientalojen…

MITÄ SUOMI VOI OPPIA TANSKAN ENERGIAKÄÄNTEESTÄ? 17.12. KLO 14.45 PALACESSA

Professori BENJAMIN K. SOVACOOL (Aarhusin ja Sussexin yliopistot) puhuu aiheesta /The Nordic Energy Transition: What lessons for Finnish energy analysts?/ Helsingissä torstaina 17.12. Klo 14.45 Ravintola Palacessa (Union-sali, Eteläranta 10) alkavan tilaisuuden järjestää EL-TRAN -tutkimuskonsortio. EL-TRAN etsii ratkaisuja uusiin politiikkaongelmiin, jotka aiheutuvat siirtymisestä resurssitehokkaaseen ja ilmastoneutraaliin sähköenergiajärjestelmään siirtymän alkuvaihe on Suomessa meneillään. EL-TRAN – /Transition…